Täytyy sanoa, että sellaista yhdessä tekemisen/olemisen tunnetta en ole koskaan seurakuntamme historian aikana kokenut. Tämä oli siis hyvin voimakas kokemus minulle myös tunnetasolla. Monet kerrat jouduin pidättämään itkua (ilosta), jotta saisin sanottavani sanotuksi.
Mutta kun itse istuin penkissä annoin kyynelten vaan valua – ilosta ja kiitollisuudesta Jumalalle. Kun sitten tuli Arjan ja Pekan vuoro, en voinut muuta kun ihmetellä, miten sopivalla tavalla he rohkaisivat meidän vapaaehtoisia. He toisaalta rohkaisivat, mutta myös haastoivat katsomaan eteenpäin, löytämään oma paikka ja olemaan uskollisia tehtävässään.
Minä olen innostunut!
Muutamia kuvia illasta Niittylahden Jarilta, josta muuten kohta tulee pastorin puoliso :-)
Tero - aina valmiina palvelemaan
Ruoka oli hyvä ja seura vielä parempi! Pekka virittää jo kitaraa...
1 kommentti:
Heippa. Teidän srk tarvitsee viestintäihmistä. Jotta sinun blogisi täydentyisi vähän useammin ja jotta tätä mediaa tultaisiin käyttämään enemmän Jumalan valtakunnan hyväksi.
Tsemppiä!
Matis
Lähetä kommentti