And finaly, 12 points to ..... Russia!

Juuri näin antoi Viro Euroviisuissa pisteitä Venäjälle. Sen valossa, mitä viime aikoina on Tallinnassa tapahtunut, tuntuu hieman epäilyttävältä.

Minulta on paljon viime aikoina kysytty, mitä Suomessa asuvana virolaisena ajattelen pronssisoturipatsaan kiistasta. Joudun tunnustamaan, että vasta silloin, kun sitä kysyttiin, ajattelin, että niin .... mitä ajattelen siitä?

On jännä huomata, miten etäiseksi olen jäänyt kaikkeen siihen, mitä Virossa tapahtuu. Tätäkin pronssisotilaspatsaan-kiistaa en ottanut alussa tunteella ollenkaan. Kun äiti soitti ja kertoi kauhukuvia Tallinnasta aloin ymmärtää, mistä on kysymys.

Mistä tämä patsaskiista ennen-kaikkea minulle kertoo?
Ennekaikkea näkee tässä Venäjän asenteen suhteessa entisiin neuvostoliiton valtioihin. Heidän käyttäytymisensä antaa ymmärtää, että jollain ajattelun tasolla heidän mielestä Viro on edelleen Neuvostoliiton liittovaltio.
Toisaalta se kertoo tieteenkin epäonnistuneesta venäläisten integrointipolitiikasta. Venäläiset näyttävät olevansa juurettomia Virossa. Näyttää siltä, että tämä patsas ja siihen liittyvät tapahtumat ovat olleet suuri osa heidän identiteettiä. Se identiteetti on "Viron vapauttajien" identiteetti. Se on ollut hyvä syy olla ja pysyä maassa.

On väitetty, että koko mellakan takana on ollut itse Moskova ja Kreml. Parhaillaan Viron SUPO selvittää asioita, mutta kun kyseessä on Venäjä sillä tuloksella ei taitaa olla paljon merkitystä. Joka tapauksessa, minusta tuntuu, että mellakka on ollut jonkun liekkiin puhaltama. En muista, että koskaan Virossa olisi jälkeen Interrinne puolueen itsenäistymisen aikana ollut niin mittavaa yhteentörmäystä virolaisten ja venäläisten välillä. Tuntuu kummalliselta, että yhtäkkiä vaan sellainen mellakka syntyi.

Minua nämä tapahtumat ovat saanet ajattelemaan uudella tavalla. On ollut viimeiset kymmenisen vuotta oikein turvallinen olo. Nyt tuntuu, ettei se olekaan ihan selvä juttu.

Rohkaisun voima

Seurakuntamme täytti 5 v. 2.5. ja juhlaviikon tapahtumat on nyt takanapäin. Minua rohkaisi erityisesti seurakuntamme vapaaehtoistyöntekijöille järjestetty kiitosilta. Illallinen katettiin viidellekymmenelle ja tunnelma oli taivaissa, sanoisin.

Täytyy sanoa, että sellaista yhdessä tekemisen/olemisen tunnetta en ole koskaan seurakuntamme historian aikana kokenut. Tämä oli siis hyvin voimakas kokemus minulle myös tunnetasolla. Monet kerrat jouduin pidättämään itkua (ilosta), jotta saisin sanottavani sanotuksi.

Mutta kun itse istuin penkissä annoin kyynelten vaan valua – ilosta ja kiitollisuudesta Jumalalle. Kun sitten tuli Arjan ja Pekan vuoro, en voinut muuta kun ihmetellä, miten sopivalla tavalla he rohkaisivat meidän vapaaehtoisia. He toisaalta rohkaisivat, mutta myös haastoivat katsomaan eteenpäin, löytämään oma paikka ja olemaan uskollisia tehtävässään.

Minä olen innostunut!

Muutamia kuvia illasta Niittylahden Jarilta, josta muuten kohta tulee pastorin puoliso :-)



Tero - aina valmiina palvelemaan



Ruoka oli hyvä ja seura vielä parempi! Pekka virittää jo kitaraa...

Manchesterissa uutta oppimassa

Olin viime viikolla 2 päivää Manchesterissa. Matka liittyi GLS 2007 johtajuuskonferenssin järjestelyihin. Paikalla oli itse Bill Hybels sekä muuta tiimiä Willow Creek seurakunnasta, sekä noin 100 Euroopan GLS konferenssien järjestäjää. Menin sinne lähinnä työkokoukseen, mutta yllättäen sainkin paljon enemmän.

David Loveless aloitti pe. iltana puhumalla siitä, miten tehdään mahdottomia asioita. Hänen pääpointtinsa oli se, että jotta voisimme tehdä mahdottomia, meidän täytyy nähdä näkymättömiä. Täytyy siis elää siinä todellisuudessa, mikä on jo totta Jumalan valtakunnassa (ja ehkä myös omassa päässä), mutta ei ole vielä konkretisoitunut.

Illalla oli mukava viettää aikaa tiimimme kanssa eri kirkkokunnista ja seurakunnista. Tuli puhuttu paljon Suomen seurakuntien elämän ajankohtaista kysymyksistä sekä tutustuttu moneen ihanaan ihmiseen.

Seuraava päivä oli sitten täysi työpäivä, jossa pohdimme GLS 2007 konferenssiin liittyviä asioita. GLS on tullut Suomeen jäädäkseen. Oli upea huomata suomalaisen tiimin intoa konferenssin järjestämisessä ja sen markkinoimisessa. Jos itse on kokenut jotain erinomaista, siitä on helppoa kertoa myös tutulle, työkaverille tms. Ja juuri sitä edellisen vuoden konferenssi oli. Kerrassaan MAINIO! Tuli myös mieleen se, miten aloitimme GLS tapahtuman Suomessa ja miten vaikea sen alku olikaan. Paljon ennakkoluuloja ja käsityksiä, mutta onneksi myös monien saama rohkaisu erialisista Willow Creek tapahtumista kautta aikojen.

Iltapäivällä meidän oli mahdollisuus sitten kysyä Bill Hybelsiltä mitä vaan J. Kyseessä oli workshop, jossa Bill Hybels antoi neuvoa seurakuntaan ja johtamiseen liittyvissä kysymyksissä. Se oli erittäin valaiseva ja hyvä kokemus.

Samana päivänä sitten Manchester Unitedille kävi, niin kuin kävi ja näimme monia murheellisia kasvoja kun palasimme lentokentälle ja kotiin…