Äänestivätkö kristityt kristittyjä?

Jatkaisin vielä hieman tätä vaalien jälkipuintia. Olen ollut yllättynyt siitä, kuinka paljon minua nämä vaalit ja muutenkin politiikka on kiinnostanut viime viikkoina.
Olimme Espoon pastorien kanssa lounastamassa ja keskustelun kuumaksi perunaksi nousi se, että äänestävätkö kristityt kristittyjä? Jos äänestystuloksia katsomme, niin ei. Eri puolueiten listoilla oli monia julkisesti väriä tunnustavia kristittyjä. Erilaisten laskelmien mukaan pääkaupunkiseudulla arvioidaan asuvan noin 50 - 80 000 tunnustavaa kristittyä - eli uskovaa ihmistä. Esim. KD:n saama äänimäärä uudeltamaalta ja Helsingistä yhteensä oli 7875 (Hesa!!!) + 19105. Eli ehkä noin puolet alueella asuvien kristittyjen äänistä.

Jäin pohtimaan syitä siihen, miksi näin on. Kysymyshän voi olla yksinkertaisesti siitä, että puolue ratkaisee. Eli kristityt ovat valineet puolueen johon he kuuluvat ja se ei ole KD.

Toisaalta mietin, että onko se epäluottamuslausunto kristittyille poliitikoille tai siihen pyrkiville kristityille, koska ei moni kristitty muiden listoiltakaan päässyt läpi (Ilkka Halava, Valtonen Olli). Onko edelleen näin, että kristityt uskovat siihen, että poliitiikka ja usko pitäisi pitää erillään? Kristittyjä poliitikkoja nähdään vähän niinkuin sielunsa myynneiltä?

Mutta sitten mietin sitä, että myös seurakunnissa on huomattavissa trendi, että kristityt eivät usko seurakuntaan. Se on lähinnä paikka, jossa voi levähtää rankan työviikon päätteeksi. Se toimii eräänlaisena vastapainona rankassa työelämässä/maailmassa. Seurakunnan todelliseen tehtävään ja sen onnistumiseen ei uskota. Siksi omat lahjat ja energia käytetään jonkun muun, kuin seurakunnan yhteydessä.

Onko se todella näin, että laajemmassa mittakaavassa kristityt eivät usko kristittyihin?
Siinäpä hyvä kysymys...

Jännittävä vaali-ilta

Eilinen vaali-ilta oli mielestäni tosi jännittävä. Minua alussa jännitti ennekaikkea se, miten käy joillekin ehdokas-ystävilleni. Mutta nämä vaalit toivatkin isommankin yllätyksen tullessaan.
Tässä vaiheessa täytyy sanoa, että koska en ole Suomen kansalainen, en voinut vaikuttaa niiden vaalien tulokseen ...

Mietin, näin maalaisjärjellä, mitkä olivat SDP:n suuren tappion syyt. Minulla ei todellakaan ole mitään edellytyksiä tehdä poliittista analyysia tapahtuneesta, mutta näin kansalaisen näkökulmasta. Kun ajattelen sitä, että missä tilanteessa SDP on jättänyt minuun (huonon)vaikutelman, niin ensimmäisenä tule mieleen kysymys yksityiskoulujen lupahakemusten hylkäämisestä. Mielestäni silloin SDP astui aktiivisten kansalaisten varpaille. Koska oma lapseni käy yksityistä koulua, tiedän, että yksityiskoulujen vanhempien sosiaalinen aktiivisuus on ihan omaa luokansa. Sellaisia vanhempia on varmaan tuhansia tässä maassa. Ja he ovat varmasti niitä, jotka eivät jätä äänestämättä. SDP:n Kalliomäki suhtautui mielestäni jopa alentavasti niihin ihmisiin. Ääri-esimerkkinä pidän hänen kirjoitusta Länsiväylässä, jossa hän kehottaa Antero Laukkasta tulemaan alas puusta!!!. http://www.anttikalliomaki.net/ajankohtaista.php?id=19
Koko Kalliomäen käyttäytymisestä jää sellainen vaikutelma, että hän vähät välittää kansalaisista, kunhan poliittinen ohjelma toteutuu...

Toinen tapaus on tieteenkin tämä Leena Luhtasen onneton tapaus. Kysymyksessähän ei ollut mikään iso juttu todennäköisesti, mutta se, miten asiaan suhtaudutaan ... väheksyen sitä, että kansalaisillakin on tunteen ja he ajattelevat :-(.

Hakematta tule mieleen Sananlaskujen kirjasta, Raamatusta: 16:18 "Kopeus käy kukistumisen edellä, ylpeys lankeemuksen edellä.".

Niin, "kopeus käy kukistumisen edellä". Olen iloinen Maria Guzenina-Richardsonin voitosta. Hän on Espoon valtuustossa saanut hyvää palautetta kaupunkilaisilta ja on mielestäni ollut äänestäjiensä asialla, niin kuin muutkin Espoon demarit, esim. Jasminiitta Lumme. Eräässä vaalilähetyksessä Maria arvoi varovasti, että ääniä tulisi noin 4300 ... tulos oli 12530! Onneksi olkoon Maria!

Tästä tuleekin vielä mieleen, että Espoo antoi lausunnon Espoon Kristillisen koulun kuulumisesta tärkeänä osana Espoon kouluverkkoon. http://www.espoo.fi/asiakirja.asp?path=1;31;37423;37424;37425&id=50DDBB51D8D4D371C225726B002B8CB6&kanta=Kunnari\\intrakun_e.nsf
Lausunto hyväksytiin yksimielisesti - myös demarien puolesta. Sitten taas demarijohtoinen opetusministeriö tekee ihan erilaisia päätöksiä. Onkohan tässä joku ristiriita?!....

Edellisessä blogissa mietiskelin, että muuttuuko mikään suurten vaalilupauksien jälkeen. Nyt näyttää siltä, että paljonkin voi muuttua.

Vaaleista ja vastuusta

Taas on lupauksien aika - eli eduskuntavaalit. Aika kulunut otsikko varmaan. On aika jännä katsoa, miten kaikissa lehdissä käydään kuumaa vaalikeskustelua toisella sivulla ja toisella taas sanotaan suorat sanat: Mikään ei tule muuttumaan. Kaikki lupaukset ja radikaalit muutokset kaatuvat kompromisseihin hallitusneuvotteluissa, eli salkkuja jakaessa.

Ainakin lupaukset eivät ole tässä maassa yhtä utooppisia, kun kotimaassani. Siellä luvattaan kirjaimmellisesti mitä vaan, kunhan saadan paikka parlamentissa.

Aina vaalien aikana postilaatikkoni täyttyy tuttujen ehdokkaiden posteista. "Jos koet, että haluat äänestää minua, kerro seurakunnallesikin, ketä pitäisi äänestää.:-)" Sellaiset viestit saavat aina kysymään, että mikä on roolini pastorina vaalien aikana. Pitäisikö minun näkyvästi asettua jonkun taakse ja sanoa, että "seuratkaa minua"?

Seurakunnassamme on ainakin viiden puolueen jäseniä. Itse olen puolueton. Ja päättänyt pysyä sellaisena, ainakin niin pitkään, kun joskus itse mahdollisesti johonkin ehdolla olen. Miksikö? Uskon siihen, että minun asemassani poliittinen aktiivisuus ei tarkoittaa välttämättä sitoutumista puoluepoliitiikkaan vaan ennenkaikkea seurakuntalaisten rohkaisemista olemaan sosiaalisesti ja poliittisesti aktiivisia. Vaikuttamaan omassa puoluessa tai ilman puoluetta. Ottamaan vastuuta maailmasta jossa elämme ja toimimaan oman elinympäristön parhaaksi (niin kuin Raamattu opettaa). Tämmöistä haluan elää todeksi...

Bonoa lähetyskirkossa

Sunnuntaina oli taas kerran lähetyskirkko. Periaatteessahan kaikki sunnuntait ovat tavallaan lähetysjumalanpalveluksia, mutta nyt kerrottiin kuulumisia lähetyskentiltä jne.

Pitkän harkinnan jälkeen päätin käyttää saarnan sijasta Bill Hybelsin haastattelua U2 keulahahmon Bonon kanssa. Se oli nauhoitettu Global Leadership Summitia varten, mutta mielestäni sen arvoinen, että jokainen ajatteleva kristitty voisi sen kuulla.

Bono puhui pätkässä avoimesti kristittyjen tekopyhyydestä. Hän ei ollut tuomitseva, mutta hän pohtii rehellisesti omaa kipuilua suhteessa Jumalaan ja kristittyihin. Ajattelin, että kuinka monta kertaa me kristityt olemme esteenä jonkun matkalla lähemmäs Jumalaa?

Ja sitten hän tieteenkin puhui omasta etsimisestä ja löytämisestä. Hän tunnustaa Jeesuksen Kristuksen lihaksitulleeksi Jumlan Pojaksi ja kertoo oman uskon arjesta: rukouksesta ja miksi siihen joskus ei vastat sekä siitä, että hän valitsee joka aamu että hän ei elä valheessa, koska vain totuus tekee vapaaksi.

Ja sitten hän haastoi kristittyjä lähtemään sinne, minne Jeesus menisi. Eli köyhien ja AIDSia sairastavien pariin. Hänen mukaan on niin paljon "tyhmää köyhyyttä" ja sairautta, jotka länsimaat voisivat poistaa, eikä se edes maksaisi paljon. Enemmän on tästä www.one.org.

Aikamoista tekstiä rocktähdeltä. Kuuntelin illalla U2 viimeisintä levyä ja kiinnitin tämän haastattelun jälkeen huomiota sanoihin. Ymmäärrän kyllä, miksi ne käyttää ison rapakon takaa niitä lauluja jopa jumalanpalveluksissa. Rehellistä etsintää ja Jumalan kaipuuta.

Sain paljon hyvää palautetta sunnuntain "saarnaajasta", mutta myös krittiikkiä. Joillekin se oli liikaa ...

Tästä se sitten alkaa!

Pitkään olen miettinyt oman blogin perustamista ... ja nyt sitten päätin, että mikäs siinä.
En ole laittanut mitään kauhean korkeita tavoitteita tälle blogille, mutta oikeasti kiinnostaa, mitä tarkoittaa pitää blogia. Tästä se kokeilu sitten alkaa ...